Jakamistalous

Nettiä on viime päivinä kiertänyt kuva, jossa esitellään yhteisöllisen kuluttamisen suosiota sen kautta, kuinka paljon ihmiset mitäkin palvelua käyttämällä tienaavat. Kuva on hyvä myyntipuhe ilmiölle tavallisen käyttäjän näkökulmasta, mutta se on herättänyt myös närää. Shareable-blogin Paul M. Davis käyttää kriittisen puheenvuoron, jossa hän muistuttaa, ettei ilmiössä ole kyse pelkästään rahasta, vaan myös yhteiskunnan kehittämisestä ja sosiaalisista suhteista.

Davisin ja Shareablen ”päätoimittajan” Neal Gorenflon mielestä ongelma on osin myös termissä ”collaborative consumption”. Termi viittaa kuluttamiseen, vaikka kuluttamisesta tässä ilmiössä nimenomaan ei ole kysymys.

Sama käsiteongelma piilee myös Suomen kielessä. Koska tässä blogissa tehdään välissä myös kielipolitiikkaa, puhutaan seuraavassa hieman käsitteistä.

Olemme tähän mennessä käyttäneet tässä blogissa termiä ”yhteisöllinen kuluttaminen”, joka on melko suora käännös englannista. Järjestimme tällä nimellä myös ensimmäisen Suomen yhteisöllisten kuluttamisen palveluiden tapaamisen.

Tapaamisessa puhuttiin myös sen nimestä. Erityisesti muistan, että Huuto.netin perustaja Lari Lohikoski kritisoi yhteisöllisen kuluttamisen käsitettä juuri Gorenflon perusteella: se viittaa liikaa kuluttamiseen eikä sen tarkoitus näin ollen ensikuulemalta avaudu (moni liittänee sen ensin esimerkiksi Grouponista ja vastaavista palveluista tuttuun malliin, jossa tietyn tuotteen hinta halpenee, jos ostajia on riittävän monta). Tuolloin emme kuitenkaan keksineet, mikä olisi ilmiölle parempi nimi.

Shareablen Neal ja Paul ehdottavat termiä ”sharing economy”. Suomeksi se kääntyy luontevasti muotoon ”jakamistalous”. Asiaa pureksittuani näen tässä termissä useita hyviä puolia: se ei viittaa kuluttamiseen, se avautunee asiasta tietämättömällä paremmin kuin yhteisöllinen kuluttaminen ja se on terminä lyhyempi ja iskevämpi. LinkedInin yhteisöllinen kuluttaminen -ryhmässä keskustelussa Iikka toi esiin myös sen, että yhteisöllinen kuluttaminen viittaa enemmän tietyn yhteisön sisällä tapahtuvaan kuluttamiseen, kun jakamistalous taas sopii paremmin myös tuntemattomien kanssa tapahtuvaan asiointiin.

Ei kommunismia eikä hippeilyä

Jakamistalous terminä tuottaa melko vähän google-osumia, mutta kaksi mielenkiintoista sentään. Ensimmäisessä käsitettä käytetään puhuttaessa kommunistisesta Kiinasta, jossa ihmisillä ei pitkään ollut käytössä omaa rahaa, vaan valtio antoi heille työpaikan ja vastaavasti täytti tarpeet, joiden täyttämiseen nykyisin tarvitaan rahaa. Tutumpi nimitys termille on suunnitelmatalous, ja kiinalaisille siirtymä tästä mallista rahatalouteen (markkinatalouteen) oli valtava muutos, joka avasi kansalaisille uusia mahdollisuuksia.

Siinä missä ensimmäinen osuma käsittelee menneisyyttä, toinen pohtii tulevaisuutta. Kyseessä on arvio Demos Helsingin Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen kirjasta, jossa pohditaan, mitä yhteiskunnalle tapahtuu, kun maapallon resurssit loppuvat. Yksi skenaarioista on ”paikallisvastuun malli”, jossa ”rahataloudesta on siirrytty jakamistalouteen”. Siis päinvastainen suunta kuin Kiinassa aikoinaan.

Molemmissa esimerkeissä jakamistalous nähdään vastakohtana rahataloudelle. Meistä tämä määritelmä on kuitenkin turhan jyrkkä. Meille jakamistalous ei tarkoita kommunismia tai utopistista ”hippimeininkiä”. Raha on kehitetty, koska vaihdon väline on kätevä olla olemassa, emmekä halua hylätä sitä. Haluamme ainoastaan, että olemassaolevat resurssit käytetään hyväksi nykyistä tehokkaammin. Tähän puolestaan päästään, jos ihmiset ymmärtävät, että kaikkea ei tarvitse omistaa, vaan usein käyttöoikeus riittää. Jakamistalous sanana kuvaa mielestämme hyvin toimintamallia, jossa nämä tavoitteet toteutuvat.

Tämän pidempään miettimättä linjaamme, että tässä blogissa aiemmin yhteisöllisenä kuluttamisena käsitellystä talousmallista, jossa ihmiset omistamisen vaihtoehtona lainaavat, vuokraavat tai vaihtavat keskenään tavaroita ja palveluita, käytetään tästedes nimitystä jakamistalous.

Jakamistalouteen ei tarvita välttämättä verkkoa, mutta siitä on paljon hyötyä. Ilman verkkoa ihmisten on vaikeampi tietää, millaisia resursseja heidän ulottuvillaan on, sillä niitä ei ole listattu mihinkään, eikä hakeminen onnistu. Lisäksi verkon myötä kunkin ihmisen saatavilla oleva resurssivalikoima laajenee, koska erilaisten mainejärjestelmien ansiosta on mahdollista synnyttää myös tuntemattomien välille resurssien vaihdon mahdollistava luottamus. Perusteilla olevan yrityksemme missio voidaankin linjata seuraavasti: pyrimme kehittämään verkkopalveluita, jotka omalta osaltaan mahdollistavat siirtymisen yllä kuvattuun jakamistalouden malliin.

Asiaa edistääksemme päätimme perustaa jakamistaloudelle myös suomenkielisen Facebook-sivun. Listasimme sinne muun muassa kaikki tiedossamme olevat suomalaiset jakamistaloutta edistävät verkkopalvelut. Jos asia tuntuvat sinusta eteenpäin viemisen arvoiselta, kannattaa käydä tarkistamassa, mitä sivulla tapahtuu.

Lopuksi

Kuten kommentissani Shareablen artikkeliin totesin, jakamistalouden ja yhteisöllisen kuluttamisen kaltaiset käsitteet ovat tarpeellisia vain siirtymäkauden ajan, aivan kuten termit älypuhelin ja sosiaalinen media. Niitä tarvitaan, jotta uudelle ilmiölle voidaan antaa kasvot. Kun kaikki puhelimet ovat langattomia ja niillä pääsee internetiin, ei tarvitse enää puhua lanka-, matka- tai älypuhelimista, voidaan puhua vain puhelimista. Samalla tavoin ideaalitilanne on, että kymmenen vuoden päästä ei tarvitse puhua jakamistaloudesta, sillä jakaminen ja resurssien hyötykäyttö kuuluvat itsestäänselvänä osana talouteen ja yhteiskuntaan.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

5 Responses to Jakamistalous

  1. Pingback: Juho Makkonen - Sanainen arkku » Jakamistalous, Sharing API -hanke ja Google plus

  2. Moi,

    ”Molemmissa esimerkeissä jakamistalous nähdään vastakohtana rahataloudelle. Meistä tämä määritelmä on kuitenkin turhan jyrkkä.”

    Jakamistalous on kyllä monessa mielessä varsin erilainen, kuin rahatalous, mutta se on makuasia haluaako sitä ajatella vastakkaisena vai rinnakkaisena. Itse olen sitä mieltä, että maailmaan mahtuisi paljon nykyistä useampia rinnakkain toimivia talouden malleja niin, ettei kaikkea tarvitsisi pakottaa rahatalouden muottiin.

    • Juho says:

      Nimenomaan näin! Raha on hyödyllinen väline monessa tilanteessa, mutta ei sovellu kaikkeen. Esimerkiksi naapuriavun tapauksessa tai kaverilta työkalua tai kirjaa lainatessa rahalla maksaminen tuntuu usein oudolta, ja Netcycler on hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea voidaan saada aikaan, kun raha pudotetaan pois vaihtoja välittämästä.

  3. Paavo Ojala says:

    Käsitteet eivät ole minulle selviä: City car club on jakamistaloutta, siinä missä joku muu autovuokraamo ei. Miksi? Liittyykö siihen, että city car clubiin pitää liittyä, päästä tavallaan sisäryhmän jäseneksi, että pääsee nauttimaan eduista, jotka osittain liittyvät luottamukseen. Kyläkauppa, joka myy vain kyläyhteisön veroa maksaville jäsenille on sharing economya? Normikyläkauppa ei? Auto-osuuskunta on jakamistaloutta, onko S-ryhmän autovuokraamo jakamistaloutta?

    Onko jakamistalous siis sellaista pienvuokraustoimintaa, jossa liiketoiminta pysyy toimijoilla niin pienenä, ettei verottaja tai muu byrokratia vielä puutu? Mahdollisesti raha ei vaihda käsiä, vaan pelataan perinteisellä mielessä pysyvällä ”karmalla”: sukulaisia, kavereita, tuttuja ollaan valmiita auttamaan, koska heidän kanssaan tulee uusia kohtaamisia, ja on käsitys maineesta. Jakamistaloudessa ollaan sitten valmiita lainaamaan tuntemattomille, jos he ovat luoneet nettipersoonalleen riittävät luottotiedot.

    ”Haluamme ainoastaan, että olemassaolevat resurssit käytetään hyväksi nykyistä tehokkaammin. Tähän puolestaan päästään, jos ihmiset ymmärtävät, että kaikkea ei tarvitse omistaa, vaan usein käyttöoikeus riittää. Jakamistalous sanana kuvaa mielestämme hyvin toimintamallia, jossa nämä tavoitteet toteutuvat.”

    Mikä siinä ihan perinteisessä taloudessa on erilaista kuin jakamistaloudessa? Siinäkin resursseja käytetään hyväksi mahdollisimman tehokkaasti, eikä kaikkea tarvitse omistaa, vaan käyttöoikeus riittää.

    Vuokraamisesta kallista tekee transaktiokustannukset. Niitä kustannuksia aiheuttaa informaation puute, luottamuksen puute, verotus ja byrokratia. Miksi se olisi halvempaa, kätevämpää, parempaa niin, että tavarat vuokrattaisiin ne omistavilta yksityishenkilöiltä, eikä vuokraamiseen erikoistuneilta vuokraamoilta?

    Harvinaisten tavaroiden löytäminen helpottaa jos kaikki kaupat laittavat tavaransa haettaviksi, ja yhä vain paremmaksi muuttuu, jos kaikki ihmiset laittavat kaikki tavaransa julkisiksi. Kimppakyydit helpottuu, jos tiedetään kaikkien ihmisten kaikki kulkemiset. Kyllä tietojenkäsittely tuo monia mahdollisuuksia, minua vain epäilyttää jakamisaspektin korostaminen. Resurssien optimoinnilla kun ei mielestäni ole kauheasti tekemistä jakamisen kanssa. Jakaminen liittyy ihan erilaiseen sosiaaliseen vaihtoon, sisäryhmiin ja luottamukseen jota tietojenkäsitely myös voi auttaa. Sosiaalisen kanssakäymisen ja vaihtamisen edut ovat eri asia kuin resurssien optimointi ja saattavat olla jopa vastakkaisia. Jakamistalous sosiaalisena vaihtona voi vähentää tehokkuutta ja vaikka lukkiuttaa ihmisiä omistamaan enemmän saadakseen ihmissuhteita sementöiviä jakamiskokemuksia. Autoa voi lainata vain jos omistaa auton.

    • Juho says:

      Moi Paavo,

      Kiitos kommentistasi!

      Heti alkuun pitää todeta, että kuten älypuhelin ja sosiaalinen media (tai tässä blogissa aiemmin mainittu ”yhteiskunnallinen yrittäjyys”), myös jakamistalous on käsitteenä hieman epämääräinen. Tarkkaa rajaa sen välille, mikä on jakamistaloutta ja mikä ei, on mahdotonta vetää. Jos City Car Club on jakamistaloutta, on vaikea perustella, miksi tavallinen autovuokraamo ei olisi.

      Miksi tällaista termiä sitten pitää käyttää? Koska ilman sitä on hankalampi puhua ilmiöstä, joka on melko tuore ja tällä hetkellä vahvassa kasvussa. Toinen nimitys sille voisi olla ”vertaistalous”: kyse on siis siitä, että ihmiset jakavat tiettyjä resursseja keskenään, jotta ne tulevat käytetyksi nykyistä tehokkaammin. Yksi pora riittää hyvin 20 ihmisen tarpeisiin.

      Koska pora ei välttämättä ole kallis esine, mainitsemiesi transaktiokustannusten merkitys korostuu. Ammattimaisten työkaluvuokraajien ei välttämättä ole mielekästä pitää valikoimassaan tuotteita, joita voi lainata vaikkapa eurolla per päivä. Minun taas ei ole mielekästä vuokrata poraa vuokraamosta, jos päivävuokran hinnalla voisin jo ostaa itselleni uuden. Sen sijaan naapurini, joka omistaa poran, saattaa lainata sitä minulle hyvinkin mielellään jopa ilmaiseksi, koska transaktiokustannukset ovat niin pienet. Lisäksi hän saattaa vastalahjaksi lainata minulle jotain muuta.

      Kysyt: ”Miksi se olisi halvempaa, kätevämpää, parempaa niin, että tavarat vuokrattaisiin ne omistavilta yksityishenkilöiltä, eikä vuokraamiseen erikoistuneilta vuokraamoilta?” Edellinen esimerkki vastaa tähän kysymykseen. Jos jokainen kotitalous on lainaamo/vuokraamo, transaktiokustannukset pienenevät valtavasti, jolloin myös vähemmän arvokkaiden tavaroiden yhteiskäyttö muuttuu mielekkääksi.

      Kuten mainitsit, informaation ja luottamuksen puute ovat keskeisiä syitä, joiden takia ylläoleva skenaario ei toteudu. Juuri näitä kahta ohjelmaa verkkopalvelut, kuten meidän kehittämämme Kassi, pyrkivät ratkaisemaan. Niiden avulla informaatio on helposti saatavissa, ja myös luottamus tuntemattomiin on mahdollista rakentaa, esimerkiksi eBaysta ja Huuto.netistä tuttujen mainemekanismien avulla.

      Jakamistaloudessa ei välttämättä liiku raha, mutta se voi hyvin liikkua. Summat voivat myös olla niin suuria, että verottajakin kiinnostuu. Tällöin toki ihmisten itsensä vastuulla on maksaa verot saamistaan ansioista.

      Tuo lopun pohdintasi siitä, että jakamistalous sosiaalisena vaihtona voisi vähentää tehokkuutta, on kiinnostava. Täytyy myöntää, että tällainen ajatus ei ole aiemmin mieleeni juolahtanut. :) En kuitenkaan lähtisi ainakaan heti huolestumaan tästä skenaariosta. Uskon, ettei autoton lähde hankkimaan itselleen autoa, jotta voisi sitten lainata sitä muille: voihan samat sosiaaliset kokemukset saada myös lainaamalla autoa niiltä, joilla sellainen on. Ennemminkin koen, että ihmiset tulevat jakamistalouden pariin alun perin mielessään hyöty: sen avulla voi säästää aikaa ja rahaa, tai sitten ansaita rahaa vaikka vuokraamalla omaa autoaan tai työkalujaan. Ympäristösäästöt ja sosiaaliset hyödyt tulevat siinä sivussa, ja saattavat ihmisten mielissä kuitata osan transaktiokustannuksista, mutta yksinään ne eivät ainakaan massojen motivoimiseen riitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>